Ohjaajat

ANU RUUTU

Anun motto: „Elä niin, että itselläsi ja muilla on hyvä olla!“

Anu on työskennellyt ohjaajana yli 25 vuotta. Lukioaikana hän harrasti aktiivisesti tanssimista ja aloitti silloin myös aerobic-tuntien ohjaamisen. Luonnollisena jatkeena tulivat kuntosalitreenit voiman ja lihasten säilyttämiseksi.

Anulla on FAF:n (Fitness Academy of Finland) aerobic-ohjaajan sekä kuntosali- ja henkilökohtaisen valmentajan lisenssit sekä pilateksen Mat-Level 3 -lisenssi. Hän on lisäksi opiskellut pilateksen laiteharjoittelua ja osallistunut useisiin koulutuksiin, jotka liittyvät kehonrakennusmaailmaan.

Anu on monipuolinen valmentaja, joka hallitsee useita eri tyylejä, joita hän tasapainottaa joogalla ja stretchingillä.

Anun tunnit ovat intensiivisiä ja mukaansatempaavia, hän on vaativa ja haluaa, että hänen tunneillaan nähdään vaivaa. Yksi on varmaa – kukaan ei poistu Anun tunnilta kuivassa paidassa!

Vapaa-aikanaan Anu harrastaa myös asusteiden ja vaatteiden suunnittelua ja kouluttaa sinisilmäistä lumikoiraansa.

Anu on Kalev Span päävalmentaja ja vetää pilates-tunteja.

Katso lisäksi

TARMO RATTASSEP

Tarmon motto on: „Vaikka elämässä tulee eteen esteitä, pidä aina pää pystyssä ja pysy omana itsenäsi.“

Tarmon ensimmäinen kuntosalikokemus oli 16-vuotiaana, ja hän ymmärsi nopeasti löytäneensä etsimänsä fyysisen ja urheilullisen tavan ilmaista itseään.

Vuonna 2016 hänestä tuli lisensoitu BodyPump-ohjaaja.
Vuonna 2018 Tarmo osallistui Viron IPT Personal trainer -kurssille, läpäisi testit, ja on työskennellyt alkuvuodesta 2019 henkilökohtaisena valmentajana.

Tarmo on asiakaskeskeinen. Hänen toiveenaan on kehittää ihmisten yleistä fyysistä kestävyyttä, auttaa heitä muuttamaan elämäntapansa aktiivisemmaksi ja saavuttamaan asetetut tavoitteet. Tarmolle on tärkeää, että ihmiset tuntisivat olonsa hyväksi kehossaan ja lähtisivät aina tunnilta positiivisella mielellä.

Tarmon rakkain harrastus on aina ollut ruoanlaitto. Hän on valmistunut ammattikoulusta kokiksi ja työskennellyt kokkina arvostetussa virolaisessa ravintolassa.

Vapaa-aikaansa Tarmo viettää mielellään läheisten kanssa ja tutustumalla Viron erilaisiin paikkoihin.

Tarmo on Kalev Span kuntosali- ja henkilökohtainen valmentaja.

Katso lisäksi

HETI-HELEN ROHTLA

Heti-Helenin motto: "Hymyile niin maailma hymyilee kanssasi!"

Heti-Helen on työskennellyt ohjaajana vuodesta 1998. Hän on suorittanut psykologian tutkinnon Tallinnan yliopistossa, jossa hän myös opiskeli voimistelua luonnontieteiden ja terveyden laitoksella. Lopulta pitkäaikaisesta harrastuksesta tuli hänen ammattinsa, ja hän on nykyään lisensoitu EKR 5 -ohjaaja, FAF (Fitness Academy of Finland) -personal trainer ja kansainvälisesti lisensoitu Les Mills BodyPump®, BodyBalance® ja Gymstick -ohjaaja. Hän on myös kouluttautunut SuppamaHIIT-ohjaaja.

Aina hymyileväinen ja positiivinen, mutta toisaalta ei pelkää neuvoa asiakkaitaan - koska hänelle on tärkeää, että liikkeet tehdään oikein – myös ryhmäliikuntatuntien aikana.

Heti-Helen on erikoistunut henkilökohtaiseen valmennukseen. Jos tarvitset apua painonpudottamisessa, lihasmassan kasvattamisessa tai kuntoutumiseen - hänen avulla löydat terveellisimmän tavan tulosten saavuttamiseen.

Vapaa-ajallaan hän opiskelee espanjaa ja kiertää eksoottisia matkakohteita. Hetille positiivinen asenne on kaiken alku ja juuri. Hänen mielestään asioita on turha vatvoa liikaa, sillä se vain tekee kaikesta hankalampaa.

Katso lisäksi

PEETER KARASK

Peeterin motto: "Treenaa johdonmukaisesti, usko itseesi, ota vastaan uusia haasteita ja ajattele positiivisesti, niin sinusta tulee pian oman kehosi kuvanveistäjä!"

Peeter on keskuksemme tukipilari. Hän on työskennellyt keskuksessa vuodesta 2006 lähtien eli sen avaamisesta saakka. Hänen ilmeisen rajattomista energiavaroistaan riittää jaettavaa myös muille!

Peeter vetää ryhmäliikuntatunteja, opastaa asiakkaita kuntosalilla ja on yksi kysytyimmistä personal trainereistamme. Hän on lisensoitu kuntosaliohjaaja, kansainvälisesti lisensoitu Les Mills BodyPump® -ohjaaja ja FAF Indoor Cycling -sisäpyöräilyohjaaja.

Peeter on valmistunut Tarton yliopistosta journalistiikan oppiaineesta ja opiskelee Tallinnan yliopiston luonnontieteiden ja terveyden tiedekunnassa. Hän on myös FAF:n (Fitness Academy of Finland) kouluttama personal trainer.

Vapaa-ajallaan Peeter matkustaa mielellään. Valokuvaus on yksi hänen suurista intohimoistaan. Lisäksi hän osallistuu niin moniin juoksu- ja hiihtomaratontapahtumiin kuin mahdollista. Peeter on kehonrakennuksen Viron mestari vuosimallia 1999.

Katso lisäksi

ANDRES OLVIK

Andreksen motto: „Kanssani oppivat uimaan kaikki – kädet tai jalat edellä, mutta kuitenkin perinteisellä tyylillä.“

Andres on harrastanut uintiurheilua yli 20 vuotta. Hänellä on uimavalmentajan EKR:n (Viron tutkintojen viitekehys) 5. taso ja hän on suorittanut myös kuntosaliohjaajan kurssit.

Andres on arvostettu uimavalmentaja ja hänen johdollaan ovat oppineet uimaan niin vauvat, veteraanit, aloittelijat kuin kilpaurheilijatkin. Hän on ohjannut vuodesta 2014 aikuisten uimakursseja ja tunteja Kalev Spassa.

Andres arvostaa valmentajan työtä, sillä sen avulla hän voi välittää käytännön kokemustaan ja toimia rakastamallaan alalla.

Vapaa-aikanaan Andres pitää lukemisesta ja luonnossa liikkumisesta.

Andres vetää uintitreenejä.

Katso lisäksi

SANDER PAAVO

Sander on vedessä kotonaan kuin kala ja haluaa välittää omaa osaamistaan myös toisille. Sanderin motto: ”Jokaisen täytyy tuntea olonsa tunnilla hyväksi ja nauttia ja saada iloa liikunnasta, koska silloin siitä on myös hyötyä!” Myös ryhmähenki on tärkeä asia.

Sander on aina rakastanut avovesiuintia, ja hän onkin lajin entisiä huippuja ja on edustanut Viron joukkueessa sekä MM- että EM-kilpailuissa. Lisäksi hänet on valittu kaksi kertaa vuoden parhaaksi avovesiuimariksi.

Ohjaamillaan tunneilla Sander antaa osallistujien tehdä paljon omia päätöksiä, kuten: ”Jos et jaksa tehdä kahta kierrosta, tee yksi, mutta tee se hyvin.”

”Se joka tulee tunneilleni, on takuulla lopulta valmis uimaan vaikka takaperin!” Sander vitsailee.

Vapaa-aikana Sander pitää lukemisesta, elokuvien ja urheilun katsomisesta sekä tietokilpailuista ja ilmarumpujen soittamisesta.

Katso lisäksi

FILIPP PROVORKOV

Hänen motto on:  “Go hard or go home”. Filipp pitää sekä ryhmä- että yksilövalmennuksia altaalla ja kuntosalilla. Hän on iloinen ja näyttää mielellään positiivisen asenteensa myös muille.

Filipp on kokenut uintivalmentaja. Hän on uinut 23 vuotta, ollut Viron mestari ja parantanut Viron uintiennätyksiä neljä kertaa. Nyt hän jakaa kokemuksiaan ja tietojaan muille, jotka haluavat oppia uimaan.

Katso lisäksi